Saunayhtiö Harvia kasvoi Pohjois-Amerikan imussa. Liikevoiton pudotusta perustellaan yrityskaupalla. Osinkoa yhtiö jakaa ...
Suunniteltujen muutosten arvioidaan johtavan noin 600 tehtävän pysyvään vähennykseen, joista noin 450 kohdistuisi Suomeen.
Mandatumin hallitus esittää yhtiökokoukselle tilikauden 2024 osingoksi 0,66 euroa osakkeelta. Analyytikot ennakoivat 0,35 ...
Araucon jättitilaus Brasilian sellutehtaasta paisutti Valmetin tilauskirjaa poikkeuksellisella kertarysäyksellä loppuvuonna.
EU:n yhdyskuntajätevesidirektiivi uhkaa tuoda Suomessa toimiville lääkeyhtiöille isot lisäkustannukset. Myynnistä voivat ...
Vuonna 2024 kasviproteiiniliiketoiminnan liikevaihto oli 4,5 miljoonaa euroa. Härkis. Raisio kauppaa Härkis-brändin Valiolle ...
”Haastava markkinatilanne huomioiden vuosi 2024 oli Qt Groupille kokonaisuutena kohtuullinen”, toimitusjohtaja Juha Varelius ...
Suomen työttömyyspalvelut raportoivat, kategorisoivat ja vahtivat työnhakijan sosiaalista mediaa. Töitä aktiivisesti ...
Yrityskauppamarkkinoilla on viime aikoina ollut tavallista hiljaisempaa, mutta tänä vuonna näkyvissä on uutta sykettä.
ETK:n katsauksessa arvioidaan osittaisen vanhuuseläkkeen kannattavuutta elinkaaren aikana saatavien eläketulojen näkökulmasta ...
Suomen työttömyystilanne syöksyy synkkään suuntaan. Silti toivoa on. Anna Sundell, Sirpa Kvist ja Mikael Petäjistö nappasivat ...
Teräsyhtiö antoi tulosvaroituksen joulukuussa. Markkina oli loppuvuonna odotusten mukaisesti heikko. Terästoimituksiin ennustetaan kasvua, mutta hinnoissa on painetta.