News

Kaikki edellä mainitut ovat huomionsa erittäin esimerkillisellä työllään ansainneet. Myös palkittavien laaja-alaisuus kertoo ...
Lukko jäi SaiPan jalkoihin äänekkään lappeenrantalaisyleisön edessä. Perjantaina on kotikaukalossa edessä kauden tähän mennessä tärkein ottelu.
Keväällä 2021 hän teki ratkaisevia osumia Lukolle matkalla Suomen mestaruuteen.
Porin prikaatissa palveleva varusmies on loukkaantunut jäätyään maastokuorma-auton alle keskiviikkoiltana, kertoo Maavoimat ...
Puolet sydäninfarkteista tulee ihmisille, joiden elintavoissa ei päällisin puolin ole altistavia riskejä. Jo kolmekymppisten ...
Pelastuslaitos sai peräänajosta hälytyksen keskiviikkoiltana noin varttia vaille kahdeksalta. Päivystävä palomestari Kari ...
Pelastuslaitos hälytettiin keskiviikkoiltana Rauman Suojantielle, missä teollisuushalliin oli luikerrellut kyykäärme.
Kyseessä on torin laidalla, Yrjönkadun varrella viime vuoden kesällä avautuneen Keke Eat & Drink -ravintolan taustayhtiö.
Käsittääkseni hyvinvointialueen tehtävä on järjestää sote- ja pelastuspalveluja väestölle. Suurin voimavara on henkilöstö, ...
Mies ehti roikkua tikkaissa mahdollisesti jopa pari tuntia, ennen kuin miehen ystävä sattui paikalle ja hälytti apua. Hälytys ...
Alustavan selvityksen mukaan osakkeiden myyntituotto olisi noin puoli miljoonaa euroa.
Raumalaismaalivahti Lassi Lehtinen on tehnyt valintansa, uutisoi ruotsalaismedia HockeyNews. Sen tietojen mukaan Lehtinen on ...