Valtion metsät ovat Suomessa edelleen merkittävä hiilinielu ja hiilivarasto, kertoo Metsähallitus. Hiilinielun ...
Ukrainan sota Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinto on tehnyt valitettavia myönnytyksiä Venäjälle jo ennen kuin ...
Pohjois-Korea purkaa tapaamiskeskuksen, jossa Korean sodan erottamat perheet saattoivat tavata toisiaan, kertoivat ...
Ukrainan sota Naton pääsihteeri Mark Rutte kommentoi Yhdysvaltain hallinnon tuoreita puheita toteamalla, että kaikki haluavat ...
Nato-kokous Yhdysvaltain puolustusministerin Pete Hegsethin mukaan maan uusi hallinto on sitoutunut Natoon, joka puolustaa ...
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo, että hänen virkakautensa ensimmäinen tapaaminen Venäjän presidentin ...
Trumpin ja Muskin toimintaa on syytetty perustuslain vastaiseksi, mutta Valkoisen talon mukaan perustuslakia rikkovatkin ...
Somalitaustaisilla äideillä on halukkuutta ansiotyöhön, mutta heille kasautuvat hoivavastuut hankaloittavat työelämään pääsyä ...
Nato Naton puolustusministerit kokoustavat tänään Brysselissä osana puolustuspolitiikan superviikkoa, jonka aikana Euroopan ...
Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin hallinnon väliaikaisesti jäädytetty suunnitelma liittovaltion työvoiman ...
Ruotsin puolustusministerin Pål Jonsonin mukaan tämän päivän Naton puolustusministerikokouksessa Brysselissä keskustellaan ...
Britannian puolustusministerin John Healeyn mukaan ukrainalaiset ovat taistelleet urheasti eikä Ukrainan kohtalosta ...
Results that may be inaccessible to you are currently showing.
Hide inaccessible results