”Haastava markkinatilanne huomioiden vuosi 2024 oli Qt Groupille kokonaisuutena kohtuullinen”, toimitusjohtaja Juha Varelius ...
EU:n yhdyskuntajätevesidirektiivi uhkaa tuoda Suomessa toimiville lääkeyhtiöille isot lisäkustannukset. Myynnistä voivat ...
Suomen työttömyyspalvelut raportoivat, kategorisoivat ja vahtivat työnhakijan sosiaalista mediaa. Töitä aktiivisesti ...
ETK:n katsauksessa arvioidaan osittaisen vanhuuseläkkeen kannattavuutta elinkaaren aikana saatavien eläketulojen näkökulmasta ...
Yrityskauppamarkkinoilla on viime aikoina ollut tavallista hiljaisempaa, mutta tänä vuonna näkyvissä on uutta sykettä.
Suomen työttömyystilanne syöksyy synkkään suuntaan. Silti toivoa on. Anna Sundell, Sirpa Kvist ja Mikael Petäjistö nappasivat ...
Kojamon ohjeistus viestii FFO-tuloksen jäävän viime vuotta matalammaksi. Yhtiön pitää pystyä parantamaan vuokrausastetta vaikeassa vuokramarkkinassa.
Venäjän arvioidaan olevan valmis hakemaan konfliktia Naton kanssa vuonna 2029, Saksan merivoimien komentaja sanoo.
Tuppurainen sanoo, että ainut luvaton transaktio koski suomalaista asiakasta. Hänen osakeomistuksiaan myytiin noin 7 400 ...
Lääkäri Anna Sipilän ja tekniikan tohtori Juha Sipilän perustama Dokport -yritys avasi joulukuussa 2024 käyttäjälle ilmaisen ...
Syy kansalaisaloitteen hyllyttämiselle ”on poliittinen”, tulkitsee Henri Vanhanen. Puhemies Halla-aho taas sanoo ...
Peliyhtiö Remedy on tänä vuonna julkaisemassa ensimmäisen moninpelihankkeensa. Peliyhtiö Remedy Entertainment raportoi vuoden ...